Miten voimme auttaa ? Ositus ja omaisuuden erottelu Avioliitto ja ositus Avioeroa haetaan käräjäoikeudelta hakemuksella. Avioerohakemukseen voi sisällyttää liitännäisvaatimuksena myös yhteiselämän päättämiseen sekä lasten huoltoon ja tapaamisoikeuteen liittyviä vaatimuksia. Toimistollamme on vankka kokemus toimeksiannoista, jotka koskevat nimenomaan avioeron ohella myös osapuolten yhteisten lasten asioiden järjestämistä. Avioliiton päättyessä eroon riitaa syntyy usein omaisuuden jakamisesta (ositus ja erottelu) puolisoiden kesken. Asianajajamme avustavat mielellään ositussopimuksen tai erottelusopimuksen laatimisessa. Mikäli omaisuuden jakamisesta ei päästä puolisoiden välillä yhteisymmärrykseen, osituksen toimittamiseksi voi kumpi tahansa puolisoista hakea pesänjakajaa. Pesänjakaja suorittaa omaisuudenjaon siten, että osapuolet saavat mahdollisimman tasavertaisesti osuuden kaikesta omaisuudesta. Ositus toimitetaan tällöin toimitusosituksena lain mukaan. Kannattaa huomata, että monilta erimielisyyksiltä on usein helppoa välttyä laatimalla avioehtosopimus jo ennen avioliiton solmimista. Lisäksi avioliitot sisältävät nykyisin paljon myös kansainvälisiä liityntöjä – epäselvässä tilanteessa on hyvä selvittää asiaa asianajajan kanssa. Avoliitto ja omaisuuden erottelu Laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta on vuodesta 2011 alkaen mahdollistanut myös avopuolisoiden välillä tapahtuvan omaisuuden erottelun tietyin ehdoin. Avoliiton nojalla puolisoilla ei ole oikeutta toistensa omaisuuteen, mutta riitaisessa tilanteessa myös avopuolisot voivat hakea käräjäoikeudelta pesänjakajaa erottelemaan heidän omaisuutensa. Pesänjakajan tehtävä voi tällöin sisältää esimerkiksi kiinteistön yhteisomistussuhteen purkamisen. Pesänjakaja voi myös määrätä maksettavaksi hyvitystä toisen avopuolison omaisuuteen tehdyistä panostuksista tiettyjen edellytysten täyttyessä. Toimistomme avustaa Sinua kaikissa parisuhteen juridiikkaan liittyvissä kysymyksissäsi. Toimimme myös pesänjakajan tehtävissä kun on tarpeen toimittaa ositus tai omaisuuden erottelu. Lue lisää Jos ette puolisosi kanssa pysty sopimaan omaisuuden osituksesta, käräjäoikeus voi määrätä pesänjakajan toimittamaan osituksen. Tämä onnistuu kääntymällä asianajotoimiston puoleen.
Ositusta voidaan lain mukaan sovitella. Ositusta voidaan sovitella, jos ositus on kohtuuton tai jos toinen puoliso saisi siinä perusteetonta etua. Osituksen sovittelussa otetaan huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.
Avopuolisolla voi olla oikeus hyvitykseen avoliiton päättyessä. Edellytykseenä on, että hän on yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään omaisuuttaan siten, että yhteistalouden purkaminen vain omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella.
Toivomme, että voimme auttaa asiassasi. Ota yhteyttä kysyäksesi neuvoa, arviota juttuusi tai muuten vain. Puhelimessa, sähköpostilla tai messengerissä tapahtuva alkuneuvonta on maksuton.[cresta-facebook-messenger text=”Kysy messengerillä?” icon=”yes” position=”top”]
Kerro juttuusi liittyvät asiat mahdollisimman tiiviisti Pakolliset kentät merkitty
Avioliitto ja parisuhde
Lisätietoja
Usein kysyttyä
Lakimiehet ja yhteystiedot
Lähetä meille viestiä
Ruoholahdenranta 1 E, 2. krs
FI-00180 Helsinki
Puhelin (09) 3157 6852
Yleiset sopimusehdot (toimeksiannon sopimusehdot)